Vankilapäiväkirjoista. Ruskea päiväkirja
Kirjoittaja Aleś Bialacki
Kääntäjä Arja Pikkupeura
PIDÄTYS
Viimeinen koulu jäi väliin[1]. Olin tulossa kotoa, Rakausta. Olin kerännyt tyhjät purkit aukiolta. Metrosta noustuani[2] sain varoituksen, että Vjasnan toimiston edustalla pyöriskelee joitakin tyyppejä, ja käännyin takaisin (kaiken varalta).
Arvelin, että kyseessä voi olla taas ratsia.
Pyöreällä aukiolla[3] muuan äijä pysäyttää.
Esittää henkilötodistuksen kädet vapisten. Muu poppoo odottaa pihassa. Näyttävät pidätysmääräyksen.
Noustaan yläkertaan. Etsinnässä löytyy pieni summa rahaa, luovutan muistitikun nauhoineen[4].
Kaksi siviilikyttää ja kameramies risaisissa farkuissa. Adasia uhkaillaan. Vievät mukaansa joitakin papereita, vähän rahaa, Adamin[5] tyttöystävän kannettavan sekä Winchesterit[6] vessasta.
Sitten ällistyttävä ratsia Vjasnassa. Asunnossamme kuvattiin televisio, täällä kopiokone ja faksi. Muutama paperi viedään, mutta vanhat kannettavat jäävät sohvapiiloon.[7]
Lähdetään ”konttorille”. Ensimmäinen kuulustelu. Kieltäydyn antamasta lausuntoa. Minut viedään ”nukkumaan” Kolasin kujalle. Kuljetus hoidetaan siviiliautolla. Minskin elokuinen yö.
Pistetään “apinahäkkiin”. Kapeat penkit. Juopuneita poikia, jotka ovat rikkoneet keilahallin kattokruunun. Meuhkaavat ja uhkailevat, kytillä on norsun nahka. Kolmen tunnin kuluttua heidät päästetään vapaiksi. Nukun.
Aamulla takaisin. Toinen kuulustelu. Myönnän tilit, sanon etteivät tulot ole omiani. Myös puolalainen tili on ilmoitettu. Silmissä mustenee. Siirrytään käytävälle. Huohotan.
Ajattelen: uskalsivatpa lyödä. Siihen loppui neutraliteetti.[8]
Ajetaan suoraan Valadarkaan, Sapjorau-kadulle ei viedä[9]. Sanovat, että parempi niin, ei vitkutella.
Valadarkan portti, minut luovutetaan, verikoe ja röntgen. Ihon tarkastus. Varusvarasto. Koko ajan talousrikososastolta saakka seurassani on ollut paksukainen, joka on vetänyt jotain makkarabisnestä. Vientiä Venäjälle.
Annettiin vanupatja, viltti ja kippo (alumiinimuki). Vietiin yläkertaan. Selli 22.
Käskettiin pedata. Vanhin kyseli ja selitti. Paikkani on ikkunan vieressä. 16 punkkaa, 2 tuuletinta, minä olen kuudestoista. Näytettiin, miten vessa toimii ja missä syödään. Enimmäkseen vain katselin ja seurailin.
Sakub[10]. Saman 243-artiklan nojalla kuin minä napattu kaveri, rakennusmies: ”Meitä on täällä reilusti”, naureskelee. Nuoria hakkereita, yritysten pomoja, iranilainen tohtori, joka opettaa saksaa. Sopuisaa mekastusta. Ruokahalua ei ole. Viivyttelen hampaiden pesussa, minua hoputetaan. Ensimmäinen ulkoilu.
ULKOILU
Ulkoilu: ovelle, avainten kalinaa, ”Liikettä!”. Laskeutuminen linnan kellarikerrokseen. Sen kuvaus: holveja, tyhjiä huoneita, jonnekin vasemmalle johtava toinen käytävä…[11] Kävelemme kädet selän takana, sitten tornin ovi, ohitamme sen. Suoraan edessä ovat pihat numero 1-10, kaksinumeroiset ovat oikealla. Kasveja, kissoja, umpinaiset muurit. Tiilinen syvennys yhden pihan nurkassa, verkko ja tangot, taivas, lehvistö, penkki. Kesällä punnerran ja teen kyykkyjä, syksyllä kävelemme. Kannamme mukana vesipulloja lihaskunnon ylläpitämiseksi. Pihoilla on lätäköitä. Radio pauhaa kolmeen saakka.
Ulkoilemme ennen lounasta viikonloppuina ja lounaan jälkeen arkisin.
Täällä voi keskustella avoimemmin, kuuntelu näet on vaikeampaa, joskin mahdollista.
Hengittelen, sillä päätä särkee koko ajan. Muuriin on liimattu monenlaisia kuvia, myös vihreä kukkatarra. Kävelemme kauan, olemme yhtä mieltä sekä kävelyn kestosta että parhaasta pihasta. Siellä on rautaluukku. Kiusoittelen: siinä pääsy vapauteen ja takaisin.
Lasken leikkiä: ”Tuohon jos potkaisisin niin että muuri vavahtaisi ja kaatuisi…” ”Vapauteen!” huudan.
Pihalta näkyy rakennuksen päätyosa, jossa pidetään naisia ja alaikäisiä.
Kerran upseereille ja vänrikeille tuli riita. Maanalaiseen käytävään oli samaan aikaan kutsuttu kerralla kolme ulkoiluporukkaa. Vänrikki kiljuu: “Ja näillä palkoilla!”
Kuiva syksy.
Pihamuurien nurkat ovat kosteat, tumppeja ja kesken jääneitä sätkiä törröttää muureista.
Kävelen Maksin[12] kanssa ja selitän: “Nyt ollaan valtakadulla, kävellään sirkukselle asti.” Maks utelee: “Mihinkäs ensi kerralla mennään?”
Kuvittelen käveleväni ympäri kaupunkia. Keskustelen tuntikausia itseni kanssa.
Jos paljon porukkaa ulkoilee yhtaikaa, tullaan vain pihalle ja seisoskellaan siellä.
PÄIVÄJÄRJESTYS
Oviluukku kalahtaa klo 5.30, viikonloppuna klo 6.00.
Tummaa leipää, vaaleakin kuuluu ruokavalioon.
Pahansisuiset vartijat potkivat hereille, muuten nukumme.
Minun patjani ja vilttini ovat ok.
Joillakuilla ne ovat kehnoja, eräillä taas on kaksikin vilttiä.
Kahdeksalta on tarkastus (niin kuin täältä voisi poistua).
Sen jälkeen (ei aikaisemmin) syödään aamiaista.
Sitten kuka tekee mitäkin. Joku nukkuu, joku kirjoittaa, joku lukee.
Oikeuteen jotkut viedään heti aamusta, klo 6.15, jotkut klo 8.30.
Lounasta aletaan laittaa klo 12.30. Lounas on klo 13.30.
14.15–16.00 on ulkoilu, sitten pakollinen teenjuonti.
Klo 18.30 illallisen laitto.
Klo 20.00 tarkastus.
Klo 22.00 hiljaisuus.
Tarvittaessa klo 11.00 sairaanhoitaja.
Ennen lounasta käytetään pistoshoidossa.
Ennen lounasta tai sen jälkeen käynnit asianajajan luona.
Maanantaina klo 9.00 suihku.
Klo 11.30 kirjeet.
Klo 12.30 sanomalehdet.
Lounaan jälkeen ”villisika” (paketit).
Oikeudesta paluu klo 19.00. Keskiviikkoisin lääkkeiden tuonti, ei tarkkaa aikaa.
Kerran viikossa on kierto.
RUOKA
Ruokavalio: rouhepuuroa, ohrahelmi- tai ohra-hernepuuroa, maitoon tehtyä suurimo- tai makaronivelliä, perunaa, kiisseliä, maitoa, kaalia.
Omatekoisia keittoja ja salaatteja snobbailtaessa.
Vedenkeitin, lusikat ja lautaset.
”Villisika” tuli (saatiin tavaralähetys).
Kippo, mela, kypärä (muki, lusikka, kulho).
Kylmää vettä, vedenpuhdistin.
Postitse sallitut lähetykset: makeiset, vaahtokarkit, voi, suklaa, kivennäisvesi, vessapaperi, ruutukeksit eli vohvelit.
Tuodussa tavaralähetyksessä saa olla lihaa, ihraa, nakkeja, tattarisuurimoita ja riisiä.
Jääkaappia ei ole (jos joku pyytää, joutuu ”kiertoon” eli siirretään sellistä toiseen).
Mustaa teetä, vihreää teetä (kiinalaista), omaa kahviani ja paikallista Žakeita.
Venäläisiä tabletteja, joissa on 7 kuukauden säilyvyysaika.
Maitojauhetta.
Oikeuteen suklaalevy ja keksejä kalterihäkkiin, vettä. Minulle tulleet paketit vartija luovuttaa henkilökohtaisesti käsiini.
Leipä on “tyrmäleipää” tai “vierasleipää”.
Keittoreseptejä on erilaisia. Minä en keitä vihanneksia.
Paulovitšin dieetti – keittoon pannaan lihaa tai säilykelihaa.
Hänen aamiaismenunsa sisältää voita, lähetyksistä saatua paloiteltua lihaa tai makkaraa.
(”Sanotaan kiitos läheisillemme, ei meille.”)
Ensimmäisissä tavaralähetyksissä oli ”mokia”: vettä ja leipää.
Maks ei ole saanut lainkaan lähetyksiä. Olen pyytänyt hänenkin puolestaan, Natalja on tuonut.
KÄMPPÄ, HUUSI, TYÖTILAT
Vessana on kalankuvasuihkuverholla erotettu pytty.
Punkka on kiinnitetty seinään.
Kešarit[13], keltainen yhteispöytä, seinät, valkoinen katto, valkokivinen betonilattia.
Lokerot yhteispöydän alla.
Hylly lääkkeille, kirjoille ja televisiolle, karkeille ja langoille. Elintarvikkeet ovat senkissä. Teepannu ja vedenpuhdistin senkin päällä. Kun kokkaamme, panemme vedenpuhdistimen paikalle kamazin[14] ja laskemme sellofaaniin käärityn vedenkeittimen[15] sille.
Yölampun peitämme.
Ruoka on ristikolla[16],vesipullot nurkassa.
Patteri, jolla kuivatamme kamppeet.
Ovenpäällystangot, joissa riipumme.
Radio saatiin kepillä irti seinästä.
Metallinen pesuallas, hammastahnaputkilosta väsätty hana, josta tulee vettä, soikko ja pesuvati (pyykkikaukalot). Hammasharjat törröttävät katkaistuissa vesipulloissa.
Seinällä on järjestyssäännöt.
Kešarit ovat punkkien alla.
Pesemme ja lakaisemme lattian joka toinen päivä.
Pieni vitebskiläinen töllö lakkasi toimimasta, se annettiin korjattavaksi.
SISÄISET LEHDET
Kirjoitan niin paljon kuin mahdollista, kun olosuhteet sallivat.
Kaksi ensimmäistä kuukautta luin ja opiskelin englantia.
Sitten ryhdyin toimeen.
Kirjoitan muille, että olen muuttunut paremmaksi, puhtaammaksi, on tapahtumassa se mitä Ginzburg[17] kuvasi, joskaan ei samoissa oloissa, ja minä olen vanhempi. Mutta silti täällä ei tehdä mitään pahaa, sillä se on mahdotonta, ei pyydetä mitään eikä neuvotella kenenkään kanssa, kukaan ei vaadi sinulta mitään etkä ole mistään kellekään tilivelvollinen. Aivot alkavat toimia aktiivisemmin, kuihtuneet taidot heräävät henkiin. Unennäkö niistä ykkösenä. Alkoholin poissaolo on puhdistanut aivot. Alkeellinen elämäntapa on saanut hengen elpymään. Aistit ovat terävöityneet – näkee vähemmän erilaisia asioita, sen sijaan kuulee paremmin, jokaisen rapsahduksen ympärillään.
Samoin käy muillekin vangeille. Alkaa arvostaa kaikkea. On itsekin kuin kämmenellä.
Myös sisäiset tuntemukset elpyvät – oppii taas kirjoittamaan kirjeitä, ilmaisemaan tunteita sanoin.
Tunteet käyvät monisyisemmiksi, selkeämmiksi ja värikkäämmiksi: rakkaus, ystävyys, kumppanuus, tuttavuus, inho, haluttomuus – kaikki on selvärajaisempaa ja merkittävämpää, kun ei jää jokapäiväisen touhotuksen alle.
Puhun huomattavasti vähemmän, enemmän ajattelen, tunnen ja aistin. Nuorrun sielultani. Jotain tällaista arvelen kokeneeni 20-30 vuoden iässä, tuona ajanjaksona.
Tulee myös ajateltua enemmän omaa paikkaa elämässä, omia ”olemisen koordinaatteja”.
Olen taas ”alkanut jutella enemmän ihmisten kanssa”, halu siihen on herännyt ja siihen on aikaa.
Muistelen huomattavasti enemmän sitä, millaista on ollut.
Kolmen ja puolen kuukauden jälkeen olen käynyt itsevarmemmaksi. Olen asettunut aloilleni. Käyttäydyn sellissä vapaasti, juttelen muiden vankien, soppamikkojen ja vartijoiden kanssa. Olen rauhoittunut enkä katso maailmaa enää niin kauhistunein silmin. Pikkuhiljaa Valadarkasta on tullut koti.
Luin Dzejaslovosta Buraukinin[18] haastattelun: ”Useinkaan ei voi enää muuttaa mitään, on kulunut vuosia. Niitä ei saa takaisin, mutta tarvitaan suurempaa arvonantoa elämälle, ihmissuhteille, suurempaa arvonantoa luontoyhteyden onnelle, yhteydelle ystäviin ja hyvään kirjallisuuteen, tämä tulee mieleen nykyään yhä useammin ja useammin, ja ajatusta saattelee yhä koskettavampi suru.”
Minullakin on samanlaisia tuntemuksia, mutta luotan siihen, että kaikki on vielä oikaistavissa ja korjattavissa, että elämästäni voi tehdä parempaa ja mukavampaa.
Henadz Buraukin jatkaa: ”Vanhemmat ystävät ovat kertoneet sodan terävöittäneen heidän tunteitaan, etenkin silloin, kun heidät taistelun jälkeen vietiin sairaalaan.”
Minäkin allekirjoitan nämä sanat. Tunteet terävöityvät, kun joudut vankilaan. Mutta myöhemmin se kaikki tuntuu menevän ohi. Miten sen voisi säilyttää?
Oikeudenkäynnin jälkeen tuntemukseni tylsistyivät. Oikeudenkäynnin ja tuomion odotus ovat vaihtuneet uumoiluun vankikuljetuksesta, joka nähtävästi koittaa pian.
UNET
Unennäkö on elpynyt. Muistan nähneeni unia nuorena, koulu- ja yliopistoaikoina.
Sittemmin elämä kulki sellaista tahtia, että unet yksinkertaisesti katosivat, mutta heti Sašan kirjoitettua tajusin, että olin alkanut nähdä taas unia sitä tiedostamatta. Unennäkö on myös käynyt melko sinnikkääksi ja miellyttäväksi. Mistä uneni kertovat? Vjasnasta. Tuossa olemme saaneet laillisen statuksen, tuossa onnistuneet saamaan lukaalin valtiolta, tuossa homma pyörii ja kaikki ottavat meidät lukuun.
Tai siitä kuinka Andrei kertoo innostuneena Sakin kaupungista ja Krimistä, miten voisi jatkossa elää pitempään siellä, merestä, vuorista, Novyi Svitistä ja Sudakista.
Myös Vilnasta ja Varsovasta.
Uneksin niin ikään mökistä Nalibokin metsässä, missä aion käydä sienessä elo- tai syyskuussa. Uneksin lomailevani Nataljan kanssa jossain Turkissa tai Espanjassa, Italiassa tai Portugalissa. Uniin tulevat myös Vjasnan juhlahetket ja ihan tavalliset juttutuokiot Adasin tai Nataljan kanssa. Tai lämpimän tunkkainen oluttupa, jossa saa maukasta olutta. Kuten myös kävelyretket Rakaun metsässä ja Itsenäisyyden valtakadulla. Unissa tapaan Nataljan ja Adasin Varsovassa, ja juttelemme jossain kahvilassa.
Uneksin, että minut päästetään vapaaksi joko oikeussalista, täältä Valadarkan tutkintavankilasta tai rangaistussiirtolasta, jonne todennäköisesti joudun, – ja että lähden oitis vanhempia tapaamaan.
Sukutaulunikin olen onnistunut tekemään valmiiksi.
Uneksin istujaisista ystävien ja tuttujen seurassa kotona, saunan lämmityksestä Rakaussa ja saunomisesta Seržukin ja Edzikin kanssa.
Unissani makustelen laadukasta sadan gramman konjakkipaukkua.
Tai menen Nataljan kanssa balettiin, oopperaan tai teatteriin.
Yhä useammin uneni kertovat aktiivisesta lomailusta ja mahdollisuudesta kirjoittaa rauhassa. Unissani tongin kasvimaata Rakaussa.
[1] Valkovenäläiset ihmisoikeustaistelijat järjestivät maan nuorisolle Ihmisoikeuksien kesäkouluja Liettuassa, Vilnan ihmisoikeuksien talossa. Kesällä 2011 järjestettiin neljä koulua, joista kolmeen osallistuin. Vaikka talousrikollisuuden tutkimusosasto ja KDB seurasivat jo tiukasti toimiani, minut päästettiin matkustamaan Valko-Venäjältä Liettuaan siinä toivossa, että jään rajan taakse enkä palaa Valko-Venäjälle.
[2] Kun astuin ulos Akademija navuk -metroasemalta ja suuntasin Vjasnan toimistoa kohti, tapasin järjestökollegan, joka varoitti minua, että toimiston liepeillä seisoskelee joitain epäilyttäviä henkilöitä. Silloin päätin, etten menekään toimistolle vaan palasin metroon ja ajoin kotiin. Talvella 2010 ja keväällä 2011 ihmisoikeuskeskus Vjasnan toimistoon oli tehty kaksi ratsiaa, lisäksi miliisin työntekijät olivat useamman kerran käyneet toimistossa tekaistujen syiden nojalla.
[3] Minut otettiin kiinni metron ovella Voiton aukiolla (Pyöreällä aukiolla).
[4] Kaulassani riippuneen muistitikun luovutin vaimolleni Nataljalle avoimesti, kotietsintää johtaneen miehen nähden. Mies närkästyi mutta ei ryhtynyt väkivalloin riistämään sitä haltuunsa.
[5] Adam on poikamme.
[6] Kaksi pöytäkoneiden Winchester-kiintolevyä Natalja ja Adam olivat heti piilottaneet wc:n ilmastointikanavaan, sillä olin hetki ennen pidätystä ehtinyt soittaa heille. Ne oli suojattu salasanalla, eikä niiden sisältämää tietoa onnistuttu tutkinnassa käyttämään minua vastaan.
[7] Vjasnan toimiston ratsioiden ja tietotekniikan takavarikoinnin jälkeen kollegat olivat yleensä ottaneet kannettavat mukaansa. Kaksi vanhaa kannettavaa oli piilotettu sohvan sisään.
[8] Kävi heti selväksi, että pidätykseni syy on poliittinen.
[9] Minskin Sapjorau-kadulla sijaitsee väliaikainen tutkintavankila. [Valadarkan tutkintavankila eli Pištšalaun linna (1825) on saanut nykyisen nimensä sijainnistaan Valadarski-kadulla. (Suom. huom.)]
[10] Matkailualan yritys Sakubin johtaja Sjarhei Bukas oli tuolloin Valadarkan vankilassa odottamassa juttunsa uudelleenkäsittelyä.
[11] Sitä kutsuttiin „teloituskäytäväksi“, siellä olivat kuolemaantuomittujen vankien sellit.
[12] Maks on 18-vuotias poika Kurasouštšynasta. On ollut melkein vuoden Valadarkassa syytettynä taisteluun osallistumisesta.
[13] Kešar on laukku, jossa vangit säilyttävät henkilökohtaisia tavaroitaan.
[14] Kamaz on muovialusta.
[15] Uppokuumennin käräyttää joskus kamazin puhki, jolloin sitä voi paikkailla tiputtamalla sulanutta sellofaania.
[16] Ristikko on ikkunakalterit.
[17] Jevgenija Ginzburgin teos Krutoi maršrut. Teos toimitettiin minulle jo talousrikososastolla Nataljan ensimmäisessä tavaralähetyksessä. Minun annettiin pitää se, kun siirryin tutkintavankilaan. [Rajumyrskyn halki: Kronikka yksilönpalvonnan ajoista. Suom. Esa Adrian. Helsinki: Tammi, 1967. (Suom. huom.)]
[18] [Henadz Buraukin, valkovenäläinen runoilija, toimittaja ja diplomaatti (1936–2014). (Suom. huom.)]