TEKSTIT
Kirjoittaja Arciom Arašonak
Kääntäjä Arja Pikkupeura
***
Kamunalny dom No 6, entinen työläisasuntola. Kolmannen kerroksen asunto. Iso olohuone täynnä banaanilaatikoita. Maks tuo vielä yhden, laskee sen pyöreälle pöydälle ja alkaa nostella siitä kirjoja ja postimerkkikansioita.
– Naapuriasunnon isäntä kuoli. Tytär lahjoitti minulle hänen kirjastonsa. Kolme päivää vierähti, että sain kaiken siirrettyä tänne. Katsohan, ehkä jokin kiinnostaa sinuakin, ystävä lausahtaa ja poistuu keittiöön.
Avaan neuvostopostimerkkikokoelman vuodelta 1974: paljon kuvataideaiheisia neljän merkin sarjoja, arkeittain luonnonsuojeluaiheisia, ilmailuteknologian historiaa esitteleviä ja lokakuun vallankumous -teemaisia merkkisarjoja. Samana vuonna posti julkaisi merkin Vitsebskin 1000-vuotisjuhlan kunniaksi, mutta sitä ei kansiosta löydy. Fragmenttikokoelmassa on postikortteja ja -merkkejä Neuvosto-Mongoliasta, Unkarista ja Bulgariasta; romanialaiset Ceausescun kuvalla varustetut kahden leun merkit on sijoitettu erilliseen kuoreen.
– Ajatteles, sain jopa teoksen Maapallon heimot. Piirroskuvitettu laitos! kajauttaa iloinen ääni keittiöstä.
Kahvin tuoksu tulvahtaa huoneeseen. Albumin harmaan kannen alta löytyy pieni valmistustietolappunen, jossa lukee ”Assotsiatsija Estonbumprom. 7,50 ruplaa”, sekä Mikalaj Jefimovitšille Kloogan kylään Tallinnan lähistölle osoitettu tyhjä kirjekuori. Postileiman päiväys on 25.1.1979.
Hetken päästä Maks palaa ja laskee pöydälle metallisen tarjottimen, jolla on kahvikannu, konvehteja, keksejä ja pähkinöitä. Kaadettuaan kahvin kuppeihin hän tarttuu vihreäkantiseen kirjaan ja alkaa kertoa:
– Kolmiosainen Maapallon heimot ilmestyi 1863–1864 tohtori Hanin kirjapainossa, Maks selittää vanhaa nidettä availlen. – Naapurilleni on päätynyt vain toinen osa. Nide antaa käsityksen Amerikan ja Afrikan kansoista. Muutama sivu ja jälkisanat puuttuvat. Naista esittävän piirroksen alamarginaaliin on joku tuntematon kirjoittanut mustalla musteella ”staraja kurwa”… Mutta kiinnostavinta on se, että tämä etnografinen kirjavanhus on päätynyt Markauštšinaan Ivan Turgeneville nimetystä pariisilaiskirjastosta! Se tuhottiin toisen maailmansodan aikana käytännössä kokonaan. Lokakuussa 1940 kirjastolle kuuluneet kirjat kuten myös taulut, rintakuvat ja muotokuvat kuljetettiin tuntemattomaan paikkaan. Sodan jälkeen kirjaston leimat kuitenkin paljastivat, että joitakin kirjoja oli päätynyt Valko-Venäjän Kansalliskirjastoon sekä myös presidentin kirjastoon. Minun kirjassani kirjaston leimassa on osoite 9 rue du Val-de-Grâce, mikä merkitsee, että se on joutunut kirjaston kokoelmiin vuosien 1917 ja 1936 välillä, koska vuonna 1937 kirjasto muutti Rue de la Bûcherielle. Ei ole tiedossa, mihin ensimmäinen ja kolmas osa ovat eksyneet. Tohtori Hanin kustantamossa muuten painettiin vuonna 1875 Semjantouskin teos Vitsebskin kuvernementin etnografinen katsaus.
Kahvitellessamme Maks esittelee vuonna 1912 julkaistujen Leo Tolstoin teosten kolmatta osaa, jossa on sidontataiteen mestari Paleologin ja Derybasivska-kadulla Odessassa sijainneen Trud-kirjakaupan vinjetit, nimilehdellä omistuskirjoitus ”Gannalle Kuzmalta”. Samassa ovikello soi.
– Miliisi, ystäväni sanoo rauhallisesti hymyillen. – Poikkesivat eilenkin, ennaltaehkäisevän keskustelun merkeissä. Mutta en avaa… Minulle kirjat ja postimerkkikokoelmat ovat dokumentteja, kadonneiden imperiumien dokumentteja ja tutkimuskohteita, heille taas selluloosan toisiokuitutuotetta, josta voi valmistaa tonneittain propagandalehtiä, pöytäkirjoja, selvityksiä ja palvelutodistuksia. Ajan myötä historia passittaa suuren osan nykypäivän dokumenteista arkistoon, mutta vielä suuremman osan niistä se möyhentää vapauden puistokatujen varsille, nuorten vaahteroiden kirjavaksi kasvualustaksi.
POSTILEIMAT
Kun Vitsebskin ja Magiljouskin seudut oli palautettu Valko-Venäjän neuvostotasavallan yhteyteen vuonna 1924, valkovenäjän kieli ilmestyi postileimoihin. On säilynyt sarja mitätöityjä postimerkkejä, jotka oli julkaistu ensimmäisen ratsuarmeijan kymmenvuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1930: 10 kopeekan nimellisarvoisessa merkissä on paksulla mustalla värillä leima ”MINSK–MENSK, 21.8.1930”, ja 5 kopeekan merkissä pyöreä leima ”(?).5.1930, POLATSAK”. Toisen maailmansodan jälkeen Polatskin alue käytti uutta ohutlinjaista kaksikielistä leimaa. Säilyneessä kahden ruplan nimellisarvoisessa merkissä, joka julkaistiin vuonna 1943 Vitus Beryngin kuoleman 200-vuotisjuhlan kunniaksi, on ilmeikäs koholeima ”Polotsk–Polatsk, 22(?).5.1945”.
Sota-aikana postinkulku Valko-Venäjällä ei ollut keskeytyksissä, mutta en ole koskaan nähnyt lähetyksiä päivämäärän 22.06.1941 ja vuoden 1944 väliltä. Vuodelta 1944 minulla on varmaa tietoa postikortista, joka lähetettiin 02.05.1944 Tšenstohovasta Talatšynin seisakkeella toimineelle sahalle, sekä postikortista, joka lähetettiin Oranienburgista Vjartsinskijan kylään Pastauskin alueelle – viimemainitussa on itäsaksalaisen postikonttorin leiman lisäksi aivan keskellä pyöreä violetti kirjainleima ”Aa.”
Arvoitukseksi jää vappukortti, joka on lähetetty kenttäpostiosoitteesta 35652/34. Sen vasemmassa alakulmassa on Neuvostoliiton vaakuna ja teksti ”Sotasensuurin tarkastama. 27805”. 10x15cm-kokoinen pahvikortti päätyi osoitteeseen Vitsebsk, Läntinen rautatie, rahtikonttori, Valentina Rogovskajalle. Oikeassa yläkulmassa on musta leima, jonka kaaressa teksti ”Kenttäpostia”, mutta päivämäärä ei ole luettavissa. Kortin vasempaan alaneljännekseen lyödyssä leimassa on viisisakarainen tähti ja päivämäärä 2.5.1944(?). Vuosi on kyseenalainen, koska toukokuun toisena vuonna 1944 Vitsebsk oli saksalaisten miehittämä. Todennäköisesti vuosiluvun toinen nelonen on huonosti leimautunut kuutonen – harmi, ettei lähettäjä ole päivännyt vapputoivotustaan.
Vuonna 2020 postin merkitys Valko-Venäjällä on jälleen kasvanut, poliittiset vangit odottavat kirjeitä, onnittelu- ja tuenilmauskortteja. Kirjeen päivääminen ei ole välttämätöntä, postileimat tallentavat päivän luotettavasti historian kalenteriin.