Hanna Krevska
Kääntäjä Tatyana Pitchulina
***
HIRSSINJYVÄT
Olemme kuin seulottuja hirssinjyviä.
Meidät pyydetään aamulla
………………………………..
tunnistamaan pojan tatuoinnista,
tunnistamaan lapsenlapsen korvakoruista,
ja vaimon manikyyristä.
Olemme kuin kylvämätön hirsipelto.
Hämärässä siirrymme kauemmas.
………………………………….
Juomme kahvia kynttilänvalossa,
juomme varhaisen tähden,
juomme yksinäisyyden maljan.
Olemme kuin maan pinnalle jääneet hirssijyvät.
Pakkasella paljain jaloin olemme ulkona.
……………………………..
Näen unen äidistä, joka oli savessa,
ja isästä, joka oli veneessä täydessä,
ja isoisoisästä, joka osallistui viidenteen sotaan.
Olemme kuin hirsinjyvät viljan käsittelyssä.
Hiuksemme hulmuavat vapaana eilisestä asti.
……………………………..
Aamulla kätket itseltäsi
siniset unet, jotka näkyvät harmaiden hiusten valossa.
Tämän katseen alla ei kehtaa nauraa.
Me kaikki olemmekin kylvetyt hirssinjyvät,
Luodit kirkkuvat puolestamme,
…………………………………….
niillä on lyhyehkö ääni, maito kannuissa nyyhkyttää läikkyen,
jäälohkareet jymisevät, tykistö huutaa pitkään.
Voi teitä, HIRSINJYVÄT! Antakaa anteeksi
………….. siitä, että meidät on sirotettu…….
22.01.2023
***
UUDENVUODENPÄIVÄ
Kaatuneen sotilaan lesken Kateryna Dzyuban, kahden lapsen äidin hiusten
punokset saivat talvisen värin.
Vuosi toisensa jälkeen taas uusi hiljaisuus.
Joku pyytää Jumalalta lämpöä,
joku laskee sodassa sisäänhengitykset
ja uloshengityksessä laskee uuden kuoleman.
Päivät ovat kuin rikkinäiset tiilet.
Haluan pyyhkiä hihallani koko vuoden
kuin naisteni kyyneleet.
Haluan juoda lasillisen kipua,
jotta pääsisin unohtamaan tämän sodan.
Joka yö olet mielessäni
Hukun itseeni joka aamu,
Emme saa rauhaa,
sielu tärisee hiljaisuudessa.
Hellänä ja huumaavana oli
kohtalomme vain hetken,
Kunnes sen perään tulivat keihät, sapelit,
lämpimät patruunakotelot ja mykät sanat.
Tule luokseni kuin raikas pakkanen
kilven kanssa eikä kilven päällä…
1.4.2023.
***
Herrani, tämä on meidän kesken…
Räjähtääkö vai lentääkö ohi tuo?
Haluan äitini syliin,
Muuta en tahdo, kuin äitini viereen.
Enemmän valoa toivoisin.
Vaahterat hehkuvat öisin.
Kalpenee ennen huutoa hiljaisuus,
Tähdet itkevät myös.
Ikkunat rikki ja hampaat,
jäissä ovat toivomukset ja unelmat…
Kuinka paljon tuskaa
poikamme vielä näkevät?
Kun pellon yllä on taivas, he haaveilevat
naisesta, talosta, leivästä…
Mutta haukat ovat repineet
tahdonvoiman murusia
ja sielu on hajallaan.
Ethän astu sielun päälle…
Pyydän, sano meidän kesken –
Kuinka paljon vielä pitäisi kestää?
31.10.2022
***
KALENTERISSA ON HUHTIKUU
Mennään, kissani, tulet surulliseksi kun kerron.
Tämä ilta on kuin viinin malja.
Vaikka ilta on täynnä kukkia ja nukahtaa horisontti,
Maassani ei ole enää kenelläkään kiinnostusta tästä kukkivasta kuukaudesta,
Meillä on hiljattain alkanut sota ja se kestää edelleen, joka päivä.
Joku haluaa jäädä henkiin, kun taas toinen haluaa sillä rikastua.
Mehiläisten haavat ovat huumaavaa juotavaa.
On pelottavaa itkeä ja rukoilla,
On niin tuttua nähdä verta yhä uudestaan.
Kurkistapas, kissani, kalenteriin.
Olen täällä kanssasi,
Voit kehrätä ja naukkua.
Voisimme piiloutua kukkiin,
Hauskat orvokit ryhmittyvät
ja auringonlasku haalistuu yksinäisesti.
Katso, kissani, tätä maailmaa
Näet ihmisten parhaat puolet, myös pahimmat.
Sota ajaa meidät ääriviivoille.
Jospa voisimme kätkeä syyllisyyden ja viinin kukkien sekaan.
Kevään rikkaudella ei ole rajoja.
Tule, kissani, pysy vieressäni.
Täällä kirsikatkin ovat yksinäisiä.
Täällä lapset kehuvat harmaita hiuksiaan,
Täällä rauha on kaukaista sumua.
Täällä haaveena on kukoistaa sodasta huolimatta.
15.4.2022
***
PEITEVERKKOA KUTOAVILLE NAISILLE
– Hän sanoo: Ymmärräthän, sinä –
– Minun molemmat pojat ovat tässä sodassa.
Arvaa mitä, minulla ei ole enää yritystäni eikä uutisia.
Tänään kävin ekaa kertaa kaupassa.
– Mitä söit, minne olet menossa?
Yläpuolellamme on rajaton taivas.
Hiljaisuus ja mustat aukot ovat yllämme.
– Me naisten kanssa kudomme vaan jatkuvasti verkkoja.
Se on yksitoikkoista, olemme saaneet siitä tarpeeksemme jo kauan sitten,
Mutta jokainen verkko pelastaa jonkun pojan hengen.
En tiedä kenen tarkalleen, joten jatkan vaan kutoamista seinää pitkin.
Tässä sodassa ei ole jonkun muun poikia.
Vanhin poikani palasi juuri perheen luo rintamaalta,
Noin viikon verran siellä jo pommitettu. Ajatteliko tätä kukaan?
Nuori kadetti. He pyysivät, että hän menisi kauemmas.
En jätä heitä. En jätä tätä helvetin verkkoa.
Suljin yrityksen, maksoin kaikki velat,
Nyt tämä taivas edessäni kuin murtunut ranta…
Puhuimme kaikesta ja ei mistään.
Vanha päärynä kukkii edelleen yllämme,
Mitä kysyit, mitä minä vastasin?
Jotain hölynpölyä – kaali, lämpö, korona…
Todistan tämän – sinäkin olet kukkinut!
Päärynän valkoiset kukat ympäröi meitä,
kuten myös sumu puutarhoissa.
ÄITI seisoi päärynäpuun alla.
Kudottiin omat, ei sinun, eikä kenenkään muun piiloverkot…
5.6.2022