Perustuslaki (fragmentteja)

Perustuslaki (fragmentteja)

Kirjoittaja Hanna Yankuta
Kääntäjä Tatyana Pitchulina

 

ARTIKLA 15

Valtio on vastuussa kaikkien Valko-Venäjän tasavallassa asuvien kansallisten yhteisöjen historiallisen, kulttuurisen ja henkisen perinnön säilyttämisestä sekä kulttuurien vapaasta kehityksestä.

Jokaisella kulttuurilla on omia aarteita –
kuten kuoriutunutta keramiikkaa tai penisilliiniä.
Puiden latvat muodostavat kaaret painovoiman kunniaksi,
ja nokkonen hallitsee kuukausipäivien rytmit.
Kun vaan saisin itseni irti epäselvyydestä –
neuroosin merkitys ei ole jazzia vähempää,
ja rytmihäiriö löytyy Beethovenin sonaatista.

ARTIKLA 17

Valko-Venäjän tasavallan viralliset kielet ovat valkovenäläinen ja venäjä.

Kaikesta vaikein minulle
on äidinkieli.
Päästän ääniä suustani,
muodostaen epämääräisiä yhdistelmiä.
Syntymästä alkaen
ja kuolemaan asti
rajoitettuna omana
suuontelona,
luola-vankilana.
Puhun pelon kieltä,
loukkauksen kieltä
kieltä, jolla on paljon tarjottavaa
eivätkä sanat riitä.
Lainsäätäjien olisi käytävä läpi
useita välittömiä toimenpiteitä
tähän liittyen.
Kielien puutarhassa
minun kieleni on joutunut ahtaan häkkiin,
toivon, että joskus
sen päästän vapaaksi.

ARTIKLA 20

Valko-Venäjän tasavallan pääkaupunki on Minskin kaupunki. Minskin kaupungin asema määräytyy laissa.

Jokaisella kaupungilla on oikeus olla jonkun maan pääkaupunki,
sillä kaikki kaupungit ovat tasa-arvoisia,
ja jokaisen kaupungin nimi on kirjoitettava isolla kirjaimella.
Jokaisessa kaupungissa on oltava vähintään: yksi tori,
ainakin yksi haukkuva kulkukoira,
puisto, vino aita, hautausmaa,
kirkko, kappeli, synagoga,
sekä ikioma jäätelökahvila,
sellainen, jota ei löydy muista kaupungeista.
Kaupungista pitää löytyä maailmanmestari,
aina tyytymätön vanha ukko,
ja romumuseo.
Kaupunkiin kuuluu myös vapaa perjantai, jolloin kaikki unohtavat mennä töihin
kanto jonka yli kaikki kompastuvat,
vallankumouksen siemen,
ja kopio perustuslaista.
Jokaisen kaupungin asem
on sen asukkaiden määrittelemänä.

ARTIKLA 26

Ketään ei voida todeta syylliseksi rikokseen, ellei hänen syyllisyyttään ole lain mukaan todistettu ja todettu lainvoimaisella tuomiolla. Syytetyn ei tarvitse todistaa syyttömyyttään.

Olemme syyllisiä siihen,
että olemme syntyneet, elämme ja kuolemme.
Valtio ja biosfääri
laskuttaa meitä kukin tavallaan.

ARTIKLA 27

Ketään ei saa pakottaa antamaan todisteita ja selityksiä itseään, perheenjäseniään tai lähisukulaisia ​​vastaan. Lain vastaisesti hankituilla todisteilla ei ole lainvoimaa.

Voin kertoa
pelkästään
Alkuräjähdyksestä.
Kaikesta muusta, mitä on tapahtunut
on allekirjoitettu salassapitosopimus.

ARTIKLA 35

Valtio takaa kokoontumis-, kokous-, katukulkueiden, mielenosoitusten ja pikeetien vapauden, jotka eivät loukkaa lakia ja järjestystä sekä muiden Valko-Venäjän tasavallan kansalaisten oikeuksia. Näiden tapahtumien toteuttamismenettely määräytyy laissa.

Olin kerran merilevä
lämpimissä vesissä,
aaltojen ääni korvissani
soi edelleen
Kuitenkin, nyt kaipaan niin paljon,
paikkaa, jossa on tilaa kaikelle.
Haluan palata ihmisten luo –
Kotiin.

ARTIKLA 38

Valko-Venäjän tasavallan kansalaisilla on oikeus vapaasti valita ja tulla valituiksi valtion elimiin yleisen, tasa-arvoisen, suoran tai epäsuoran äänioikeuden perusteella suljetulla äänestyksellä.

Anubis painaa niiden sydämiä,
jotka osallistuvat vaaliprosessiin.
Seitsemän tuhatta litraa vertaa päivässä
sydämen kautta, eron näkee selkeästi.
Vaalit ovat likaista työtä,
kuten balsamointi:
kun menet oikealle – pääset jonnekin kauas,
mistä et enää palaa.
Kun menet vasemmalle – Anubis syö sinut kokonaan,
sisäelimet mukaan lukien.
Sydän on kiveä raskaampaa,
sana on myös kiveä raskaampaa,
mutta vaaka kallistuu –
on siinä jotain, mistä taistella.
Anubis leimaa sydämet allekirjoituksella,
tämä on todistetusti hyvä keino
estää väärennöksiä.

ARTIKLA 46

Jokaisella on oikeus suotuisaan ympäristöön ja korvaukseen tämän oikeuden loukkaamisesta aiheutuneista vahingoista. Valtio valvoo luonnonvarojen järkevää käyttöä elinolojen suojelemiseksi ja parantamiseksi sekä ympäristön suojelemiseksi ja ennallistamiseksi.

Oikeutta leikkiä hakatun metsän keskellä
on mahdotonta vähätellä,
toisin kuin monia muita oikeuksia.
Se on yhtä universaali kuin
kirjeiden lähettäminen vankilaan
jossa ne eivät saavuta vastaanottajia.
Kuin työntäisi neulan voodoo-nukkeen
tai heittäisi ongen
ensimmäiseen vastaan tulleen suurlähetystöön,
tai eläisi uutisten keskellä päivästä toiseen
niiden kanssa, jotka asuvat,
samassa kaupungissa.
Oikeuksiani ei ole vahvistettu,
millään dokumentilla.
Muutaman vuoden päästä,
vääryys jää vadelmapensaiden alle.

ARTIKLA 52

Jokaisen, joka on Valko-Venäjän tasavallan alueella, on noudatettava perustuslakia, lakeja ja kansallisia tapoja.

Tekee mieli kumota
muutama fysiikan laki,
niin, että auringon nousu aamuisin olisi siksi,
että juon teetä.
Talvi tulisi silloin,
kun talvesta aletaan puhumaan.
Se, mitä tippuu alas, jäisi leijumaan ilmassa
sekunti ennen iskua,
ja sen jälkeen lentäisi ylös.
Valitettavasti, tämä toimii
vain pikkuhuliganismin kohdalla.

ARTIKLA 55

Luonnonympäristön suojelu on jokaisen vastuulla.

Onko pihka oikeasti sen arvoinen,
että se poltetaan uunissa.
Sillä kuormitetaan voimalaitoksia,
kun tuotetaan meripihkaenergiaa.
Ikävä kyllä,
maailman kauneimmat ainekset palavat parhainten.
Mikään rumaa
ei siihen pysty.

ARTIKLA 61

Jokaisella on Valko-Venäjän tasavallan ratifioimien kansainvälisten lakien mukaisesti oikeus hakea kansainvälisten järjestöjen puolta oikeuksiensa ja vapauksiensa suojelemiseksi, jos kaikki käytettävissä olevat kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty.

Toivoisin, että tässä tekstissä
kuuluisi puiden kieli,
että antaisimme puiden puhua niiden puolestaan
omalla äänellään,
eivätkä muut äänet häiritsisi niitä.
Näin kova itku,
ja tuulessa hiljainen lehtien kahina
ei oikeudessa osuisi yhteen.
Metafyysisiset hahmot
haastavat oikeuteen ​​
ja vetoavat epäpoliittisiin päätöksiin.
Tarvitsen puiden ääniä,
niiden pitää olla vakuuttavia.
Niillä on tietoa ikävistä asioita
Ne eivät ole perustuslain suojaamia,
toisin kuin ainakin jotkut meistä.
Puut olisivat voineet varoittaa minua kauan sitten
tulevasta vaarasta.
Valitettavasti en osannut kuunnella
enkä nähdä,
että runko on ajatteleva.
Ne olisivat voineet ottaa minuun yhteyttä jo kauan sitten.
Ikävä kyllä,
en osannut vastata.